Simon's Cat on ihan superhauska...

Kissat ovat aina olleet sydäntä lähellä yleisesti. Jostain syystä tunne on molemminpuolinen, eli kissat yleensä luottavat minuun ja antavat silittää, vaikkeivat yleisesti kovin seurallisia olisikaan. Kerran leirillä Norjassa pojat ruokki kissaa, joka ei kuitenkaan antanut heidän silittää, vaan tuli mun luo ja lötkähti syliin ihan omasta aloitteesta:D

Erityisen rakkaita ovat tietty omat kissat, joista toinen kuvassa alla. Kissat asuvat edelleen äidin luona, koska ne ovat tottuneet liikkumaan myös ulkona, eli muuttaminen ei oikein tulisi kyseeseen. Vanhuus alkaa jo näkyä, mutta johan 17 ja 16 vuotta ovat aika kunnioitettavat iät erityisesti ulkoileville kissoille. Yhtä pöhköjä kun pentuina nuo ovat välillä edelleen (vai taas?).

Reilu vuosi sitten otettu kuva Miisukasta, joka tuli meille pentuna ja selkeästi leimautui minuun. Nykysellään ei kuulemma ikinä nuku minun vanhassa sängyssä, paitsi silloin, kun itsekin olen siellä, silloin nukkuu aina mun vieressä. Ja aina kun juttelen puhelimessa äidille, myös Miisukka tulee juttelemaan, ja selkeästi tunnistaa äänen. En kyllä tiedä miten puhelinkonsepti aukeaa kissalle...